Käytämme päivittäin paljon aikaa erilaisten sosiaalisen median kanavien parissa. Aiemmin facebookia tuli seurattua töissä lähes jokaisella tauolla ja vilkuiltua kotona aika tiuhaan tahtiin. Palattuani tammikuussa opintojen pariin, huomasin ensin sosiaalisen median kanavien seuraamisen hiipuneen ja sitten keskittyneeni enemmän seuraamaan LinkedIniä.

Huomattuani muutokseni, olen pohtinut miksi kävi näin. Facebook uutisfeedini alkoi pikkuhiljaa muistuttaa pelkkää markkinapaikkaa höystettynä erilaisilla arvonnoilla. Ihmisten omat päivitykset olivat jääneet vähemmistöön. LinkedIn taas tarjoaa ammatillisesti ajatuksia herättelevää ja jopa työajatuksia kehittävää sisältöä.

LinkedInissä käyttäjät jakavat omasta ammattilaisuudesta kertovaa sisältöä ja verkostoituvat muiden ammattilaisten kanssa.  Verkostojen ja jakamiensa sisältöjen avulla käyttäjät voivat saada itselleen työhönsä liittyviä liidejä ja työtarjouksia. Varsinkin erilaiset työelämävalmentajat sekä puhujat jakavat omaa sisältöään ja samalla markkinoivat itseään. Sosial selling on aika monen käyttäjän huulilla tänä päivänä.

Minulle tuntemattomampi alusta on Twitter. Olen luonut Twitteriin tunnukset, mutta kirjautunut sisään vain yhden kerran. Twitter voisi tarjota laajemman tarjonnan oman ammatillisen kehittämisen keinoksi. Ihmiset jakavat mielenkiintoisia linkkejä ja artikkeleita luettavaksi. Toki siellä täytyy ensin seurata niitä ihmisiä, jotka jakavat itseäsi kiinnostavaa sisältöä.

Yrityksen, ja sosiaalisen median näkyvyyttä hakevan, kannattaa seurata omaa kohderyhmäänsä, mutta myös kohderyhmän ulkopuolelta, koska usein seruattavat alkavat seurata myös seuraajaa saatuaan ilmoituksen uudesta seuraajasta. Näin ollen saa jakamalleen sisällölle laajemman kohderyhmän ja osumia voi saada myös normaalin kohderyhmänsä ulkopuolelle.

Twitterissä kiehtoo sen nopeus, viestit ovat rajattu 140 merkkiin, joten viestit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä.