Monet suurista yrityksistä ymmärtävät jo sosiaalisen median tärkeyden markkinointi- ja tiedotuskanavana. Sosiaalisessa mediassa on helppo olla läsnä kuluttajilla, mahdollisille rekryttäville sekä yhteistyökumppaneille. Harmillisen paljon on vielä yrityksiä, jotka eivät ole ymmärtäneet, kuinka paljon hyvä sisältö merkitsee myös. Tutustuin kolmen yrityksen LinkedIn sivuihin ja oli jännä huomata, että näistä kolmesta Suomessa toimivasta yrityksestä yksi oli kokenut LinkedInin engalnnin kielisyyden kotoisena ja esitellyt itsensä englanniksi.

LinkedInissä yritykset jakavat artikkeleita toiminnastaaj uusien tuotteiden tai yhteistyön lanseerauksia. Myös työpaikkailmoitusten jakaminen näyttää kuuluvan uutisfeedin sisältöön. Yksi näistä kolmesta yrityksestä ei ollut jakanut kuin yhden avajaisilmoituksen ja yhden työpaikkailmoituksen. Minusta tämä oli mielenkiintoista, kosa kyseessä on tunnettu ketju, jota varmasti haetaan sosiaalisessa mediassa. Tänmän kyseisen yrityksen emoyhtiön sivuilla oli paljon sisältöä ja LinkedIn otettu hyvin haltuun, joskaan en kovinkaan paljon perehtynyt heidän sisältöönsä - lähinnä otsikko tasolla. Toinen yrityksistä on jakanut enemmän työhön liittyviä päivityksiä ja sitäkin enemmän työpaikkailmoituksia. 

Sosiaalinen media olisi hyvä kanava sitouttaa asiakkaita seuraamaan sivuja aktiivisesti mielenkiintoisella sisällöllä, julkaisuilla ja uutisilla. Kolmas näistä yrityksistä yrittää postauksissaan innostaa seuraajiaan keskustelemaan. Kovinkaan hyvin ei yleisö LinkedInissä ollut lähtenyt keskustelemaan, mutta pisteet yrityksestä. Tällä yrityksellä oli paljon sisältöä tarjolla, erilaisia mielenkiintoisia artikkeleita omasta toiminnastaan, tuoteuudistuksia ja tiedotteita. 

Twitterin puolella eräs näistä yrityksistä on todella aktiivinen jakamalla sisältöä useita kertoja päivässä. Sisältöä on monelle eri kohderyhmällä, mutta pikaviestinpalvelussa uskoisin kohteiden osuvan jonkin verran maalinkiin. TOinen yrityksistä osallistuu vakaviin yhteiskunnallisiin keskusteluihn sekä jakaa sisältöä tja tietoa omasta toiminnastaan. Yhteiskunnallisista asioista keskuteluun osallistuminen inhimillistää yrityksen kuvaa ja pehmentää ainakin sitä mielikuvaa mikä yrityksistä helposti tulee. Kolmas näistä yrityksistä on lakannut päivittämästä profiiliaan ja jakamasta twiittejään yli vuosi sitten. 

Tästä yrityksestä joka on jakanut LinkedInissä vain nuo kaksi julkaisua ja twitterin käytön jo lopettanut välittyy kuva, että siellä on ollut yksi henkilö hoitamssa tätä sosiaalisen median puolta, ehkä sivutoimisesti, ja hän on joko lähtenyt yrityksestä tai lakannut innostumasta. Surullista, että niinkin tunnettu yritys on tipahtanut, tai ei ole edes kunnolla noussut sosiaalisen median rattaisiin yrityskuvan rakentamisessa. Saati olisi läsnä asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Laitoin nuo kaksi muuta twitterissä seurantaan. Ehkä tästä alkaa myös oma aktivoituminen Twitterin puolella.