torstai, 21. maaliskuu 2019

Kädet saveen

"Se on itte tehtävä, jos jotain tahtoo!"

Itellä on herännyt tarve verkostoitua ihmisten kanssa sekä ammatillisesti että muuten vain mielenkiintoisten ihmisten kanssa. On tullut vietettyä monta vuotta omien konttorin seinien sisäpuolella ja heräsin kerran tajuamaan, ettei edellisen työn tapaan enää tutustu ihmisiin. LinkedIn on aivan mainio kanava tähän verkostoitumiseen. Ihmisiä voi tavata vallan mainiosti verkossa ja keskustella niin viestien välityksellä kuin postauksien keskusteluissa.Ylipäänsä LinkedIn on tuonut omalle uteliaalle mielelle paljon uutta opittavaa ja monia hyviä vinkkejä jaettavaksi myös muille, omaankin organisaatioon.

Verkostoitumisessa pätee kuitenkin se ihan sama kuin monessa muussakin. Jos vain odottelet ja odottelet, niin ei se verkosto siitä mihinkään kasva. Kädet se on työnnettävä saveen tässäkin ja alettava itse aktiiviseksi. 

Itse varovasti aloittelin tykkäämällä muiden jutuista. Pikkuhiljaa rohkenin kommentoimaankin, mutta silti en uskaltanut laittaa verkostoitumiskutsuja menemään. Sitten läväytin jännityksellä oman ekan oikean postauksen (jaettuja en tässä laske) ja se saikin omalla mittapuullani aika ison yleisön. Siitä sai jotenkin pontta ja uskalsinkin lähettää ei niin tutuille verkostoitumispyyntöjä, niin ja mielenkiintoisille tyypeille. Huomasin, että ihmisille kun laittaa jonkun saateviestin mukaan, niin harva kieltäytyy. Nyt oma verkosto on kasvanut hurjaa vauhtia ja oma tekeminen muuttunut rohkeammaksi. Ihmisiähän tässä vain ollaan!

Itse koen tärkeiksi asioiksi LinkedIn verkostoitumisessa, että oma pesä on kunnossa, siis profiili. Käyttäjällä tulee olla tunnistettava valokuva. Kun emme puhu livenä, on ainakin hauska tietää, miltä toinen näyttää. Mikäli profiili on tosi tyhjä, henkilöllä on vähän kontakteja, voin olla armollisempi. Mutta isolla verkostolla, ei mitään sisältöä herättää epäilykseni ja saatan jättää hyväksymättä. Eli kannattaa laittaa myös työ- ja opiskeluhistoriat kuntoon! Summaryyn voi kirjoittaa muutaman sanan itsestään, ei sen tarvitse olla mikään romaani. Ihmisestä saa heti positiivisemman muistijäljen, mikäli kutsun mukana tulee viesti, miksi verkostoitua!

Iloa päivään ja verkkoja vesille!

tiistai, 5. maaliskuu 2019

Uteliaisuus

Myyjän työssä uteliaisuudesta on valtavan paljon apuja. Tutustumalla huolellisesti asiakkaaseen ja asiakkaan tilanteeseen, voi myyjä argumentoida asiakkaan tarpeisiin sopivia palveluita paremmin ja osuvammin. Luin LinkedInistä siitä, kuinka myyjät liioittelevat ja osa suorastaan valehtelee tuotteestaan. Olemalla utelias myyjän ei tarvitse liioitella - hän osaa perustella asiakkaan oikealla tarpeella tuotetta. Uteliaisuuden avulla myyjä on aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja haluaa tutustua myös asiakkaaseen itseensä. 

Uteliaisuus auttaa myyjää muutenkin. Yleensä jokaisella myyjällä on haasteita jossakin osa-alueessa; tuotteessa, palvelussa tai vaikka myyntiprosessin vaiheessa. Utelias myyjä haluaa kuitenkin tietää lisää ja enemmän asioista, perehtyy oma-aloitteisesti. Hän tuottaa asiakkaalleen lisäarvoa kertomalla yhteensopivista tuotteista, palveluiden toiminnasta tai vaikka antaa jonkin käyttövinkin juuri asiakkaan tarpeeseen. 

Uteliaisuus auttaa myös muuten elämässä. Utelias kaivaa lisää tietoa, kiinnostuu ja opiskelee asioista ja asioiden vierestä. Hänelle elämä on uuden oppimista, ihmisistä ja asioista kiinnostumista. Uteliaisuutta voit myös harjoitella. Kysy vielä yksi kysymys. Etsi vielä yksi uusi asia. Opettele vielä yksi uusi asia.

maanantai, 10. joulukuu 2018

Trello

Tässäkin blogissa on sivuttu Trelloa osana kesän Some-kurssia ja aihe tuli uudelleen ajankohtaiseksi Digitaaliset Työvälineet -kurssin myötä. Valitsin omaksi esiteltäväksi Trellon, koska ihastuin sen visuaalisuuteen ja simppeliyteen jo kesällä. En vielä ole käyttänyt Trelloa missään "oikeissa" töissä tai harrastuksissa, mutta aivan varmasti menee käyttöön!

Aloittelen partioharrastuksen pyörittämistä omalla paikkakunnallani ja siinä Trello on ihan ehdottomasti käyttämisen arvoinen. Toinen, mihin ajattelin sen hienosti sopivan, on perheen menojen ja tekemisten hallintaan. Lapsien koulunkäynti, harrastukset ja aikuisten kotitehtävät ja muut tekemättömät työt on helppo seurata tätä kautta. Samoin viikon ruokalistaa on helppo kirjata etukäteen ja siten suunnitella valmiiksi vaikka kauppalista. Koska me vanhemmat olemme töissä ja kotona kummallisesti, voisimme tätä kautta hoitaa suunnittelua yhdessä.

Tottakai Trello on myös ehdottoman hyvä alusta työprojektien suunnitteluun. Harmillista, etten ajatellut asiaa näin pitkälle jo kesällä. Olen opintojen aikana tehnyt ajanhallintaa varten tietokoneen työpöydälle Sticky Notesiin omat tärkeät päivät koulutehtävien osalta, mutta Trello olisi ollut tässäkin loistava. Tehtävän siirtäminen Valmis-korttiin toisi mielihyvää, kun näkisi tehtävien tulevan tehdyiksi! Toki StickyNotesin listan lyheneminen aiheuttaa saman.

Trellon parhaita puolia on tietysti ilmaisuus, mutta myös sen toimiminen eri alustoilla. Mobiilisovellus (IOS ja Android) tekee käyttämisestä intuitiivista. Koska sovellus on koko ajan mukana ja se on rakennettu helpoksi käyttää, tulee Trellon käyttämisestä helposti rutiini. Korttien ja listojen siirtäminen onnistuu sormella liikuttamalla mobiililaitteella, joten tehtävän suorittamisen etenemistä on helppo seurata.

torstai, 16. elokuu 2018

SoMe yhteisön käytössä

Teimme kuvitteelliselle retkeily-yhdistykselle some-toteutuksen. Pohdimme toteutusta suunnitellessa millaisin tavoin saavutamme mahdollisimman monen yhdistyksen jäsenen. Totesimme, että tänä päivänä yhdistys ei välttämättä tarvitse omaa kotisivua, jonka ylläpitäminen osoitteineen maksaa jonkin verran. Yleisesti tuntuu olevan ihan ok, että yrityksen tai yhdistyksen sivut ovat Facebookissa. Opimme myös, että riittävällä seuraajajoukolla ja tietynlaisilla toimenpiteillä saamme optimoitua hakukone tuloksia. Facebook toimii myös hyvänä keskustelualustana retkiin ja toimintaan liittyen, samalla tulee esiteltyä toimintaa muillekin. Yhteystiedot voi jakaa siellä.

Halusimme myös, että yhdistyksellä on "markkinointi"-kanavat eli muun muassa retkistä voimme kirjoittaa blogimerkintöjä sekä jakaa Instagramissa kuvia. Blogi on oivallinen tapa kertoa myös muille jäsenille retkistä ja tarpeen mukaan päivittää jo retkeltä - vähän kuin live-seurantaa. Instagram tavoittaa aika hyvällä ikähaarukalla jäsenistöä ja on suhteellisen helppoa ylläpitää aktiivista tiliä. Ilman minkäänlaista markkinointia tai kovinkaan aktiivista käyttöä Instagram-tili sai ulkopuolisiakin seuraajia. 

Retkien suunnittelua ja jäsenasioiden hoitoa vartenperustimme Gmail-tilin ja otimme käyttöön Trellon suunnittelu-/projektityökalun. Hyödynsimme yhdistyksen jäsenten keskustelualustana Slackia. Gmailin Drive eli tiedostojen jakaminen helpottaa toimintaa, kun tiedostot ovat niitä tarvitsevien käytössä kaikkialla, mutta loppujen kanavien päivittäminen ja käyttäminen riippuu täysin siitä, löytyykö yhdistyksestä aktiivisia jäseniä. Kaikki käyttämämme kanavat löytyvät mobiiliversioina, joten periaatteessa ylläpitäminen ja päivittäminen on helppoa. Missä vain ja milloin vain. Toiminnan kehittymiseen tarvitaan siis aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä, joilla on aito kiinnostus aihetta kohtaan. Riittävän aktiivisella ja "myyvällä" päivittämisellä yhdistyksen on mahdollista tehdä myös jäsenhankintaa näiden kanavien kautta. SoMe toimii mahtavana markkinointikanavana ja jotkut yhdistykset ovat nähneetkin mahdollisuuden jäsenhankintaan markkinoimalla toimintaansa. 

Suunnittelen itse erään yhdistystoiminnan elvyttämistä ja tästä tehtävästä oli valtavan paljon iloa SoMe-kanavien suunnitteluun. Tehtävässä tuli pohdittua jäsenten tavoittamista verkossa ja tämän jakson aikana on tullut löydettyä muutama hyvä työkalu. Isona kysymysmerkkinä on, kuka jaksaa päivittää ja ylläpitää sivuja ja tilejä. Näistä on hyvä sopia etukäteen yhdistyksen jäsenten kanssa. Koko kurssin aikana tutustuin muutamaan uuteen kanavaan, Slackiin ja Trelloon, jotka vaikuttavat hyviltä työkaluilta. Slackin ehdottomana etuna on vapaa liittyminen, eli Whatsappiin verrattuna ei tarvitse tietää jokaisen puhelinnumeroa liittääkseen ryhmään.

Jatkon kannalta, kaikki kanavat on hyvä linkittää keskenään. Meiltä jäi tämä tekemättä. Blogille ja Instagramille saa näkyvyyttä jakamalla päivitykset myös yhdistyksen Facebook-tilillä. 

 

lauantai, 30. kesäkuu 2018

Kuvitteellisen yhdistyksen SoMe-elämä

Sosiaalista mediaa on helppo hyödyntää yhdistystoiminnassa yhteydenpitona sekä yhteisöllisyyden työvälineenä. Tehtävä on suunnitella yhdistykselle tai jollekin muulle sopivalle taholle sosiaalisen median kokonaisuus käyttöön. Tehtävä on mielenkiintoinen päästessäni tutustumaan myös itselleni uusiin netistä löytyviin työkaluihin. Kanavia miettiessä on joutunut myös pohtimaan minkä ikäiset ja millaiset ihmiset käyttävät mitäkin kanavaa. 

Olen monasti pohtinut, miten moni pienempi yritys ei ole tehnyt itselleen erikseen omia kotisivuja vaan heidän "kotisivunsa" on Facebookissa. Tähän tehtävään liittyen opin, että Facebookia voi näkyvyyden suhteen hyödyntää kuin omia nettisivuja. Panostamalla tietoja -sivuun yhdistys saa Googlen hakutuloksissa näkyvyyttä samoin kuin linkittämällä Facebook -sivua muualle. Koska valitsimme toteutukseemme kuvitteellisen retkeily-yhdistyksen, totesimme, että jäseniltä tulee varmasti upeita kuvia reissuista. Näiden kuvien jakamisella Instagramissa yhdistys saa lisää näkyvyyttä ja mahdollisesti uusia jäseniä. Ainakin uusia seuraajia. Instagram saadaan helposti linkitettyä yhdistyksen Facebook-tiliin, joten yhdellä jakamisella saadaan upeat kuvat myös Facebook-sivuille.

Instagram valikoitui osittain myös siksi, että yhdistys tavoittelee uusia jäseniä ja nuoremmat käyttäjät tuntuvat hylänneen Facebookin. Sieltä tavoittaa kyllä käyttäjiä, mutta alle parikymppiset paremmin Instasta. Visuaalinen viesti tavoittaa usein uuden sukupolven (ja vanhemmatkin) paremmin ja hyvä, selkeä, lyhyt ja ytimekäs kirjoitettu viesti hyvän kuvan alla toimii loistavana markkinointikeinona yhdistykselle. Yhdistyksellä on jonkin verran yhteistyökumppaneita, joiden tuotteita yhdistyksen jäsenet voivat esitellä Instassa. Tätä kautta yhdisys saa tuloja ja retkien kustannukset ovat kohtuullisia osallistujille.

Yhdistyksen sisäiseen viestintään valitsimme sähköpostin rinnalle Slackin. Slack on Whatsappia näppärämpi tällaisessa yhdistyksessä, jossa ulkoilmaihmiset harrastavat erilaisia alalajeja, koska Slackiin voi tehdä eri kanavia eri lajeille. Reissujen ja retkien suunnittelu on helpompaa rennommalla viestittelyllä kuin jäykemmällä sähköpostilla. Tiedottaminen tapahtuu kuitenkin sähköpostin välityksellä. 

Trello on minulle myös uusi tuttavuus, mutta projektityökaluna näyttää todella hyvälle! Trelloa yhdistys käyttää retkien suunnitteluun, jolloin retken vetäjä voi delegoida tehtäviä muille ja silti tietää missä mennään.

Yhdistyksen tai yrityksen on suunniteltava kanavansa hyvin ja tarkistettava tavoittelemansa kohderyhmän sosiaalisen median käyttäytyminen huolella. Vanhemmat ja nuoret käyttävät eri sovelluksia ja palveluita keskenään, joten kaikkia ei tavoita joka paikasta. Kanavia täytyy ylläpitää ja usein yhdistystoiminnassa se tarkoittaa, että yhdistyksen täytyy toivoa, että jäsenissä on joitakin asiaan vihkiytyneitä ja kiinnostuneita. Aiemmin tarkastelin muutamia yrityksiä sosiaalisessa mediassa ja jo silloin totesin, että osalla päivitysten jakaminen on loppunut kokonaan. Tämän päivän maailmassa se kertoo enemmän huonoa kuin hyvää yrityksestä. Sama pätee aktiiviseen yhdistykseen, mikäli päivityksiä ei juurikaan tehdä, vaikutelma ei ole aktiivinen. Paras lopputulos yhdistyksen tai yrityksen kannalta on nimetä henkilöt, jotka hoitavat sosiaalisen median kanavia vastuualueinaan.